24.6.2006

Korvapuustit

Kategoria: Muut makeat

Leivoin juhannuksena myös korvapuusteja, sellaisia megakokoisia, tyyliin Bisketti (oululaiset tietää kyllä ;) ). Puolen litran taikinasta tuli 10 puustia, joten ihan kivan kokoisia ne olivat…

  

21.6.2006

Juhannus, arvontavoitto ja Baileys-päärynä-juustokakku

Kategoria: Muut makeat, Arvonta

Ensiksi tärkein: Hauskaa juhannusta kaikille!!!

Toiseksi tärkein: Torstaina postilaatikkoon putkahti arvontavoitto Jenniltä. Voi kiitos, siinä oli kaikkea ihanaa, mitä en ollut ennen nähnytkään! Ja niin kaunis korttikin!

  

Ja sitten se viimeinen asia: Leivoin juhannukseksi meille juustokakkua. Sisko perheineen tuli kylään, ja sisko toivoi saavansa maistaa Baileys-torttua. Mutta kun me molemmat ollaan melko tiukkapipoja lapsille annettavan alkoholin suhteen, niin oli pakko tehdä toinen, myös lapsille sopiva kakku. Ja kun kaksi kakkua seitsemälle hengelle tuntui kovin paljolta, niin päädyttiin siihen, että tehdään sitten samaan kakkuun puolet aikuisten versiota ja puolet sitten kaikille sopivaa. Sydämen vasen puoli siis sen entisen (puolitetun) reseptin mukaan Baileys-juustotorttua, ja oikea puoli päärynä-juustokakkua. Eri puolet pidettiin erillään leivinpaperin avulla, ja paperin poisottovaiheessa vähän lipsahti päällystää toiselle puolelle, mutta eipä se haitannut kuin esteettisesti.

  

Pohja: Pakasteesta otettu n. 2 cm paksuinen sokerikakkupohjalevy.

Täyte:

  • 4 liivatelehteä
  • vajaa 1 dl päärynätölkin mehua
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 2 prk tuorejuustoa
  • 2,5 dl tomusokeria
  • 4 tl vaniljasokeria
  • 1 dl Baileysta
  • 2 cl viskiä
  • 1,5 rkl sitruunamehua (sitruunanmuotoisesta tiivistepurkista)

Päällys:

  • alle 1/2 dl päärynätölkin mehua
  • 1 liivatelehti
  • 1 dl säilykepäärynää soseutettuna

Kostutus:

  • vajaa 1 dl päärynätölkin mehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Laita takaisin irtopohjavuokaan ja kostuta se kevyesti. Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna päärynämehu mikrossa n. 30 sekuntia, kunnes se kiehuu. Purista liivatelehdet ja liota ne kuumaan mehuun. Liruttele liivateliemi ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Jaa täyteseos kahteen osaan, toiseen kulhoon hieman enemmän kuin toiseen.

Lisää pienempään täytepuolikkaaseen sitrunamehu ja vatkaa sekaisin. Lisää isompaan täytepuolikkaaseen Baileys ja viski ja vatkaa sekaisin. Laita vuoan keskelle pystyyn pala leivinpaperia. Pyydä apulainen pitämään leivinpaperi pystyssä erottamassa puoliskot toisistaan, kun kaadat ensin toisen täytteen toiselle vuoan puoliskolle ja sitten toisen samoin. Baileys-täytettä tulee hieman korkeampi kerros. Soseuta säilötyt päärynänpuolikkaat ja lisää niihin liotetttu, kuumaan mehuun sulatettu liivatelehti. Kaada päärynäsoseseos sitruunamehulla maustetun täytepuolikkaan päälle. Vedä leivinpaperi varovasti pois keskeltä; tässäkin vaiheessa toisesta käsiparista on apua. Halutessasi koristele kakun pintaa esim. raapalla, tai tasoita se lastalla. Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön ajaksi.

16.6.2006

Voittaja löytyi

Kategoria: Arvonta

Arvonta on nyt päättynyt, ja voittaja löytynyt. Kuopukseni nosti kommenttinumerolappujen seasta voittajanumeron 16. Onnea MariaO! Laitahan osoitetta tulemaan tuohon sivupalkissa olevaan sähköpostiosoitteeseen, niin lähetän sinulle pienen paketin.

Ja kun en tätäkään postausta halua ilman kuvaa jättää, niin laitetaan tähän kuva hääkakusta, jota en ole itse tehnyt, vaan jota olin maistelemassa viime viikonloppuna ystäväni häissä. Kakku oli kaunis ja maistui hyvälle!

  

9.6.2006

Arvonta

Kategoria: Arvonta

Herranjestas, havahduin juuri, että ensimmäinen tasaluku pyörähtää kävijälaskuriin ihan kohta! Tällä hetkellä kävijöitä on 4900, eli viisitonnia tulee tällä viikolla täyteen. On siis arvonnan paikka!

Arvontaan voit osallistua jättämällä puumerkin itsestäsi kommenttilootaan. Aikaa on viikko, eli ensi maanantaina tähän samaan aikaa n. klo 7 aamulla suoritetaan virallinen arvonta. Silloin vedetään hatusta voittonumero, joka vastaa kommenttinumeroa. Jos joku kommentoi kahdesti, vain ensimmäinen kommenttinumero osallistuu arvontaan. Arvonnan palkintoa en vielä tiedä, mutta eiköhän se jotenkin leivontaan liity…

Jaa, eipä sitä sitten muuta kuin reippaasti kommentoimaan! Onnea arvontaan!

Ps. Ja ihan sekunti sitten huomasin, että mulla oli viimeisen kuukauden ajalta pamahtanut 13 kommenttia moderointiin. Minulle ei ollut tullut niistä mitään ilmoitusta, ne vain täällä blogin hallintasivulla näkyivät, kun hoksasi oikeasta kohdasta katsoa, enkä siten ollen siis niitä hoksannut käydä hyväksymässä. Nyt ne kaikki pitäisi olla näkyvillä, ja menenpäs saman tien muuttamaan jotain asetuksia niin, että kommentit jatkossa pääsisi paremmin läpi, ja että minulle tulisi niistä ilmoitusmeili, jos ei pääsisi läpi. Suuri anteeksipyyntö teille, joiden kommentteja en ollut hoksannut!!! Niin, ja Brita-tortun ohjeen kävin laittamassa sinne postaukseen, missä sitä kyseltiin.

7.6.2006

Bratz-maalaukset

Kategoria: Koristeet

Huomiseksi ystäväni tyttären 10-vuotissynttäreille on pyydetty Bratz-kakkua, sain tytöltä kuvan siitä hahmosta, millaisen hän kakkuunsa haluaisi. Ylemmän kuvan maalasin marsipaanille viime viikonloppuna, mutta siitä ei tullut minun mieleinen ollenkaan; mustat ääriviivat antoivat aivan väärän sävyn koko koristeelle, ja muutenkin siihen tuli vähän mokia. Niinpä sitten aloin keskiviikkona maalaamaan uutta versiota, ja päätin, että helpompi on tehdä vähän enemmän lähikuva kuin yrittää mahduttaa kaikkea samaan. Tuo alempi kuva sitten loppujen lopuksi menee sen kakun päälle. Valmiista kakusta kuva löytyy täältä huomenillalla.

  

  

4.6.2006

Marsipaanivauva

Kategoria: Koristeet

Entiselle työkaverilleni oli syntynyt pieni poikavauva reilu pari viikkoa sitten, ja tänään käytiin heitä tervehtimässä ja rotinoita viemässä. Vasta eilen sain kuulla tämänpäiväisestä vierailusta, ja tuli kova kiire miettiä, minkälaisen koristeen kakkuun tekisin. Päätin sitten kokeilla ensimmäisen marsipaanivauvani tekoa, vaikka periaatteessa aikaa koristeen kuivumieen ei olisikaan tarpeeksi. Onneksi oli jo valmiina jemmassa yksi aiemmin tehty sokerimassakukka, jonka päälle pystyin asettelemaan vauvan nukkumaan. Tämmöinen siitä sitten tuli, pieni punatukkainen poika:

  

En ollut ihan tyytyväinen vauvan kropan mittasuhteisiin ja päätin sitten peittää sen tilkkupeitolla. Tein sitten ylijääneistä marsipaanipaloista onnittelukyltin ja vähän kukkia myös.

 

Olen oikeastaan ihan tyytyväinen tuohon vauvaan; olin jotenkin pelännyt sen muotoilemista, ajatus tuntui jotenkin kauhean hankalalta, mutta ei se sitten niin vaikeaa ollutkaan kuin olin kuvitellut.

1.6.2006

Baileys-viski-juustokakku

Kategoria: Muut makeat

Teinpä sitten heti perään hieman muunnellun version Baileys-tortusta. Resepti on muuten ihan sama kuin tuossa edellisessäkin postauksessa, mutta lisäsin täyteainesten sekaan myös 2 cl (tai saattoi olla 1/4 dl) viskiä. Jotenkin kun se edellinen versio tuntui hieman pliisulta ja pehmeältä, kaipasin tähän jotain "terää". Ja kyllä itse asiassa se viski tosi hyvin sopi siihen, ehkä jopa himpun verran enemmän tykkäsin tästä kuin edellisestä versiosta, mutta huonona puolena oli tietty se, että nyt siinä ei enää ollut niin selkeä Baileysin maku. Viskissä kun kuitenkin on niin vahva aromi. Mutta hyvää, kumpikin versio.