En saamattomuuttani taida saada niitä alkukesän piirakoita sun muita tänne blogiin siirrettyä, mutta laitanpa tämän mustikkatortun kuitenkin. Oikeasti tein näitä viikon sisään kolme kappaletta. Niistä yksi oli vain mustikalla ja kaksi oli vadelma-mustikka-päällyksellä. Mutta niistä kahdesta en sitten muistanut ottaa kuvaa, joten nyt saatte sitten vain tämän mustikkaisen version näytille.
Resepti:
-
150 g voita
-
1 dl sokeria
-
1 muna
-
2,5 dl vehnäjauhoja
-
0,5 dl perunajauhoja
-
1 tl leivinjauhetta
-
150 g ranskankermaa
-
0,5 dl sokeria
-
2 tl vaniljasokeria
-
0,5 - 1 l mustikoita (tai mitä vain marjoja)
Vaahdota voi ja sokeri, ja sekoita vaahtoon ensin muna ja viimeiseksi jauhot. Laita torttuvuoan pohjalle pohjan muotoinen pala leivinpaperia, ja levitä taikina vuokaan. Voit käyttää vehnäjauhoja apuna, jos taikina tarttuu liikaa käsiin. Paista pohja 200 asteessa n. 15 minuuttia. Jäähdytä pohja, ja ota leivinpaperi pohjan alta pois.
Sekoita sokerit ranskankermaan, ja levitä seos jäähtyneelle pohjalle. Kaada marjat seoksen päälle ja levitä tasaiseksi.
Jos et tarjoa torttua parin tunnin sisällä, tee marjojen päälle kiille (1,5 dl mietoa mehua + 2 liivatelehteä), jotta torttu pysyy kauniina pitempään, vaikka seuraavaan päivään.
Vielä sananen tuosta ranskankermasta. Yleensä käytän täysrasvaista (Valion) Creme Fraichea, ja siitä tulee paras täyte, paksu ja maukas. Tuossa kuvassa olleeseen torttuun minulla vain ei sattunut sitä ranskankermaa jääkaapissa olemaan, löytyi vain 200 g purkki 5 % fraichea. No, siitä sitten tein täytteen, ja ihan hyvänmakuista sekin oli, mutta selvästi liian juoksevaa, ja sitä tuli liikaa, kun se purkki on isompi. Siksi kuvassa näkyy, miten täyte juoksee reunojen yli; normaalisti se jää kauniisti paikalleen… Mutta joka tapauksessa, tämä torttu on minun suosikki kaikista marjatortturesepteistä, ei vähiten sen takia, että marjat voi siihen käyttää tuoreina, ilman paistamista. Ja pohja on herkullisuudestaan saanut paljon kehuja kavereilta.