Sain tehdä ystäväni tyttären 1-vuotissyntymäpäiville kakun; tällainen siitä sitten tuli:
Pohja on kuuden munan peruspohja, kostutettu vaniljamaidolla. Välissä rahka-kermavaahto-banaani-vadelma-moussea. Päällä rahka-kermavaahtoa, reunaviivat ja nimi sulatettua suklaata (tai oikeammin candy melt’iä, mutta käytännössä melkein sama asia), kukka pikeeriä.
Harmittaa näin jälkikäteen katsoa tuota kuvaa, siinä on kaksi niin typerää virhettä kuin vain voi olla (muutaman pienemmän epätarkkuuden lisäksi). Yhdestä kohtaa puuttuu reunaviiva, ja sitten se pahin, eli tuo ykkösen sininen reunus; eihän sitä pitänyt näkyä tuon toisen tassun koko reunassa, vaan sen tassun piti mennä osittain sen sinisen reunan ‘päälle’. No tämmöistä näköjään touhutessa sattuu, ei voi enää mitään. En edes huomannut tuota mokaa ennen kuin kuvasta jälkikäteen. Jospa muutkaan eivät ihan ensimmäisenä kiinnitä siihen huomiota…
Tässä vielä vähän vaihekuvia, eli kakun leikkaus kerroksiin, ja vuokaan täyttö. Lisäksi kuva valmiin kakun sivusta. Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.
Samoille juhlille tein sitten bonuksena Nalle Puh -keksejä perusmurokeksitaikinasta. Osassa päällä tomusokerikuorrutus ja valmiit kasvonosat sokerista, muissa sitten pelkät itsepursotellut kasvonpiirteet.