Tällainen kakku syntyi eräisiin 70-vuotisjuhliin.
Toiveina oli kuuden munan kakku, johon voisi käyttää loput pensaissa olevat vadelmat. Toiveiden lisäksi rajoittava tekijä oli, että oman työmatkani takia jouduin tekemään kakun valmiiksi asti jo päivää ennen tarjoilua; sen takia valitsin moussen täytteeksi, ja yritin kostuttaa kohtuudella, että kakusta ei tulisi liian märkä tarjoilua odotellessaan.
Täyte:
-
2,5 dl Flora vispiä
-
300 g maustamatonta tuorejuustoa
-
200 g maitorahkaa
-
1,5 dl sokeria
-
2 tl vaniljasokeria
-
rasiallinen (ehkä n. 3 dl?) pakastemustikoita
-
rasiallinen (ehkä n. 3 dl?) pakastevadelmia
-
7 liivatelehteä
-
0,5 dl vadelmamehua
Tein siis kaksi eri täytettä, eli sekoitin marjoja lukuunottamatta kaikki muut aineet ensin keskenään, jaoin sitten täytteen kahteen eri kulhoon, josta toiseen lisäsin vadelmat ja toiseen mustikat. Näin sain kakun kahteen väliin eriväriset ja -makuiset täytteet.
Koristelu:
-
tuoreita vadelmiapakastemustikoita1 dl vadelmamehua2 dl hyytelösokeria6 dl Floravispiä6 rkl tomusokeria3 rkl vaniljakreemijauhetta
Laitoin irtopohjavuokareunan kakun ympärille niin, että se tuli yläreunan yli pari senttiä. Asettelin marjat haluamaani muotoon ja tein kiilteen hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan (vadelmamehuun veden sijasta). Kaadoin kiilteen marjojen päälle ja annoin sen jähmettyä jääkaapissa pari tuntia. Lopuksi pursottelin kermat päälle, reunoille ja päällyreunalle.