15.7.2009

Suklaakakku

Kategoria: Täytekakut

Esikoiseni täytti tänään 15 vuotta, ja pyysi suklaakakkua, jossa on koristeina suklaaseen dipattuja mansikoita. No, sellainenhan sitten piti tietysti tehdä!

 

Tämän samaisen suklaakakun olen tehnyt tällä reseptillä kaksi kertaa aikaisemminkin. Viimeksi omiin valmistujaisiini vuonna 2005. Se on tooodella herkullista, mutta niin kovin tuhtia tavaraa, että en ihan joka vuosi sitä viitsi tehdä, kun sitten sitä tulee syötyä, ja kaloreita siinä on ainakin miljoona. Kaikki se voi, sokeri ja suklaa tekee kyllä erinomaisen maistuvan herkun, mutta kevyeksi sitä ei voi sanoa vaikka miten päin sen ajattelisi.

Seuraavassa resepti niin kuin minä sen teen. Ohje on otettu ja vähän mukailtu kirjasta Maailman parhaat kakut, kustantaja Gummerus:

Tämä ohje on ehkä kehitetty kaikille ”suklaaisteille”. Leivo ja kokoa kakku vähintään vuorokautta ennen tarjoilua, jotta sen maut ehtivät tasaantua ja sekoittua.

Aineet:

Kakkupohjat:

  • 3 rkl kuumaa vahvaa kahvia
  • 90 g taloussuklaata
  • 180 g (= 3 dl) vehnäjauhoja
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 6 munaa
  • 180 g (= 2 dl) fariinisokeria
  • 180 g sulatettua, jäähdytettyä vähäsuolaista voita

Täyte 1:

  • 2,5 dl Flora vispiä
  • 1 rkl sokeria
  • 1,5 rkl tummaa rommia

Täyte 2:

  • 4 rkl kuumaa vahvaa kahvia
  • 2 tl kaakaojauhetta
  • 120 g taloussuklaata
  • 500 g vähäsuolaista pehmeää voita
  • 150 g (= 2,5 dl) tomusokeria

Kostutus:

  • 1 dl vettä
  • 160 g (= 1,75 dl) hienoa sokeria
  • 2 rkl tummaa rommia

Valmistus:

  1. Sulata voi ja laita jäähtymään.
  2. Sulata paloiteltu suklaa kahvin kanssa mikrossa, n. 30 s riittänee.
  3. Vuoraa kahden 22 cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja voitele ja korppujauhota vuokien reunat.
  4. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
  5. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja kaneli.
  6. Erota munien keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa.
  7. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi.
  8. Vatkaa keltuaiset ja fariinisokeri vaahdoksi, sekoita sulatettu jäähtynyt suklaa joukkoon.
  9. Sekoita 2 kukkurallista lusikallista valkuaisvaahtoa keltuaisiin, jotta seos pehmenee.
  10. Lisää taikinaan siivilän läpi jauhoseos, sekoita.
  11. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja loput valkuaisvaahdosta.
  12. Jaa taikina kahteen kunnostettuun vuokaan ja paista ne uunissa 180 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes tikkuun ei enää tartu taikinaa.
  13. Ota kakut pois uunista, seisota niitä vuoassa 5 minuuttia ja kumoa ne ritilälle leivinpaperin päälle.
  14. Tee sokeriliemi: Pane vesi ja sokeri paksupohjaiseen kattilaan. Nosta kattila miedolle lämmölle, sekoita koko ajan, kunnes sokeri on sulanut ja neste on kirkasta. Kuumenna liemi poreilevaksi ja nosta kattila heti pois liedeltä. Anna liemen jäähtyä kylmäksi, mausta se rommilla.
  15. Tee täyte 1: Vatkaa kerma, sokeri ja rommi kovaksi vaahdoksi. Peitä kulho ja nosta jääkaappiin odottamaan.
  16. Tee täyte 2: Liota kaakaojauhe kuumaan kahviin, lisää suklaapalat joukkoon ja sulata se mikrossa. Anna seoksen jäähtyä. Vatkaa voi ja tomusokeri ilmavaksi vaahdoksi. Lisää voivaahto suklaaseokseen ja vatkaa kuorrutusta, kunnes se on vaaleaa, ilmavaa ja paksua.
  17. Leikkaa kakkupohjat kahtia ja kostuta leikkuupinnat sokeriliemellä.
  18. Lusikoi vajaa neljäsosa täyte 2:sta tähtiterälliseen pursotinpussiin.
  19. Ota jäljellä olevasta täytteestä puolet eri kulhoon.
  20. Kokoa kakku: kakkupohja – puolet lopusta täyte 2:sta – kakkupohja – täyte 1 – kakkupohja – toinen puolikas lopusta täyte 2:sta- kakkupohja.
  21. Levitä eri kulhoon otettu täyte 2 kakun päälle ja reunoille.
  22. Pursota viimeinen osa täyte 2:sta koristeeksi kakun reunoille haluamallasi tavalla.
  23. Anna kakun maustua jääkaapissa vähintään yön yli ennen tarjoamista.

Kakun teko alusta loppuun kestää noin kolme tuntia. Kakku säilyy viileässä viikon, pakasteessa 2 kuukautta (paitsi ettei säily, vaan se syödään paljon aikaisemmin… ;) ). Ota kakku huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoilua, jotta kuorrutus ehtii pehmetä sopivasti.

Tätä perusohjetta siis mukailin tällä kertaa niin, että laitoin kermatäyteväliin kerman sekaan pakastevadelmia, ja tosiaan päälle dippasin mansikoita kolmeen eri suklaaseen: 5 kpl valkosuklaaseen, 5 kpl maitosuklaaseen ja 5 kpl tummaan suklaaseen. Pursotin 15 kermavaahtokiehkuraa (otin osan täytteen kermasta erilleen tätä varten) kakun päälle ja asetin suklaamansikat niiden päälle. Sitten laitoin vielä reunoille dippaamattomia mansikoita 15 kpl ja niiden väleihin pursottelin loput kermat.

10.7.2009

Flyygelikakku

Kategoria: Täytekakut

Oho, kuukausi meni jo edellisestä postauksesta. Ihan leipomatta en niin kauaa ole ollut, mutta en vain ole saanut mitään tänne laitettua. Ehkäpä vielä jonain päivänä postaan ne raparperipiirakat sun muut. Mutta nyt ihan oikeaa asiaa, eli sain kunnian tehdä flyygelinmuotoisen täytekakun eräälle tänään ylioppilaaksi päässeelle nuorelle miehelle.

 

En hoksannut yhtään kuvaa ottaa ylhäältä päin, että se flyygelin muoto näkyisi kunnolla. Enkä myöskään huomannut ottaa kakusta alustansa päällä yhtään kuvaa. Juhlakalun perhe nimittäin oli puusta nikkaroinut hienon fllygelinmuotoisen alustan tätä kakkua varten. Minä tein kakun foliolla päällystetyn muotoonsa leikatun pahvin päälle, ja kuljetin sen tuon kuvassa näkyvän ritilän päällä juhlapaikalle, ja siellä sitten nostin kakun alustalleen. Se oli hieno, mutta kuvaa siitä nyt ei valitettavasti ole (jollei kakun tilaaja satu lukemaan tätä ja lähettämään minulle sähköpostilla yhden kuvan kakusta tarjoilupöydässään *vinkvink*).

 

Pohjana on kuuden munan sokerikakku, jossa on täytteenä vadelmamoussea. Kuorrutus on mustaksi värjättyä suklaanmakuista valmiskuorrutetta. Koskettimet on itsetehtyä sokerimassaa ja kansi, nuottiteline sekä tukikeppi gum paste -sokerimassaa. Yritin kannen tehdä myös sekä sulatetusta suklaasta että itsetehdystä sokerimassasta, mutta ne molemmat hajosivat käsiin, kun testasin, pysyvätkö tuen varassa kallellaan. Gum paste -massa taas oli tarpeeksi kestävää, että se tähän tarkoitukseen kävi.

 

Tässä muutama kuva kakun tekovaiheista, kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi. Kakusta toivottiin kiiltävää, ja niinpä suihkautin lopuksi koko kakulle helmiäissuihketta. Ensi kerralla en tekisi niin. Se nimittäin muutti syvän mustan värin hieman hopean väriseksi. Itse pidin enemmän siitä ihan mustasta. Mutta tällä kertaa näin.