10.6.2009
Viime viikonloppuna oli esikoisen rippijuhlat, ja niillehän piti tietysti leipoa. Tarjoilu tehtiin täysin päivänsankarin toiveiden mukaan. Omatekoista tarjolla oli:
Mansikkakakku

Raparperijuustokakku

Tiikerikakku (josta ei jostain systä ole yksittäiskuvaa, mutta tässä se on vasemmassa laidassa, muiden tarjottavien joukossa)

Kanelipullaa


Kalaisa voileipäkakku

(johon päivänsankari itse teki kurkun kuoresta koristeet päälle, tässä kuvassa todiste)

Pizzapaloja

ja pakaste-coctailpiirakoita munavoin kanssa, näistäkään ei kuvia ole.
Juhlat onnistuivat hyvin, ja tarjottavaa oli juuri sopivasti n. 30 hengelle.
27.9.2006
Viime viikonlopun Tupperware-kutsuille leivoin suolapalaksi kinkkupiirakkaa pellillisen. Kovasti vieraat reseptiä pyytelivät, joten laitetaanpa se sitten tänne yleiseen jakoon. Tämä on oikeasti sellaista piirakkaa, mitä olen jo kohta 20 vuotta tehnyt suurinpiirtein samalla ohjeella, ja aina se vain maistuu. Kiitos vain mumille, jolta opiskeluaikoinani tämän reseptin sain. Tällä kertaa laitoin ekstrana mukaan pekonikuutioita, se sopi ihan hyvin mukaan, mutta erittäin hyvää tulee ilmankin.
Pohja:
- 300 g margariinia
- 6 dl jauhoja
- 1 muna
- 1 dl kylmää vettä
- 1 tl suolaa
Sekoita suola jauhoihin. Nypi kylmä rasva jauhoihin. Lisää muna ja vesi ja sekoita. (Taikinan kuuluukin jäädä tahmeaksi ja tarttuvaiseksi
) Koveta taikina kylmässä sillä aikaa, kun teet täytteen. Laita syvälle uunipellille leivinpaperi, ja taputtele käsin taikina pellille. Voit tarvittaessa käyttää hieman jauhoja levittämisessä apuna tai kostuttaa kädet kylmällä vedellä, jos taikina tarttuu liikaa käsiin.
Täyte:
- 400-500 g palvikinkkua pieninä kuutioina
- (100-150 g pekonia kuutioina/silppuna)
- 1-2 sipulia pilkottuna
- 200-400 g herne-maissi-paprikaa (pakaste)
Ruskista liha ja sipuli pannulla, sekoita joukkoon vihannekset ja anna niiden sulaa pannulla. Levitä täyte pellille tasaisesti pohjan päälle.
Päälle:
- 4 dl maitoa
- 4 munaa (tällä kertaa laitoin 3 munaa + 3 keltuaista, ihan hyvin kävi niinkin)
- 1 tl suolaa
- 0,5 tl mustapippurirouhetta
- (vähän paprikajauhetta)
- 150-200 g juustoraastetta
Sekoita munat, maito ja mausteet, sekä puolet juustoraasteesta. Kaada ne pellille täytteen päälle. Ripottele loppu juustoraaste päällimmäiseksi. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.
Hyvää sekä lämpimänä että kylmänä.
11.8.2006
Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä tex-mex versiota voileipäkakusta. Reseptihän löytyy Pirkan sivuilta, täältä. Monet ovat sitä jo tehneet ja kehuneet, ja hyväähän se olikin, erilaista. Minä muutin reseptiä sen verran, että laitoin sitruunamehun tilalta kostukkeeksi vajaa 4 dl kanalientä, ja vaihdoin guacamolen kahteen purkkiin tomaatti-chili-tuorejuustoa. Muuten (melkein) täysin reseptin mukaisesti.
Synttäritarjoiluihin olin kopioinut Kinuskikissan blogista kivankuuloisen suolaisen tarjottavan reseptin. Tämän näköisiä lohi-ruissydämiä siis oli tarjolla:
25.4.2006
Sainpas oikein leipomisinnostuksen alkuviikosta, ja pyöräytin sämpylöitä. Niitä ei meillä ole pitkään aikaan tehtykään, pari vuotta ainakin on edellisestä kerrasta. Oli muuten hyvää!
Ja kun kerran uuni oli kuumana, ja siman teosta oli jäänyt sitruuna yli, niin päätin kokeilla myös sitruunapiiraan tekoa. Se olikin ihan uusi tuttavuus. Enkä edelleenkään tiedä, mille sellainen maistuu, kaveriperhe kun sai sen iltakahveilleen syötäväksi.