5.9.2006

Kakku- ja leivontatarvikekauppa Oulussa

Kategoria: Tarvikkeet

Kävin pari viikkoa sitten uudessa konditoriassa Oulussa, parikin kertaa katselemassa ympärilleni. Kyseessä siis on kakku- ja leivontatarvikekauppa Piece of Cake.

 

Varsinkin leivonta- ja koristelutarvikkeita oli tosi hyvä valikoima. Jopa kultasprayta löytyi, ja monenlaisia eri vuokia ja vaikka mitä kivaa pientä tilpehööriä. Suosittelen piipahtamaan, jos joskus sielläpäin liikkeellä olette.

Vähän moitittavaakin löytyi. Ensimmäisellä käyntikerralla tyydyin katselemaan vain ympärilleni, mutta toisella kerralla jo päätin maistaa jotain hyvännäköistä leivonnaista. Kuvittelin, että kaikki vitriinissä olevat leivonnaiset olisivat tuoreita. Ostin kaupasta mukaani karpalo-kinuski-juustokakkupalan. Kun pääsin työpaikalleni asti ja teekupin ääreen, huomasin, että kakkupala oli vielä ihan jäässä! Se siis oli nähtävästi ollut pakastettu ja otettu äskettäin sulamaan, ja aamutuimaan kun minä olin liikkeellä, se ei vielä ollut ehtinyt sulaa. Se oli syömiskelpoinen vasta parin tunnin päästä. :O Aioin antaa kauppaan siitä negatiivista palautetta meilillä, mutta se aie tyssäsi siihen, että kaupan nettisivuilla ei ollut meiliosoitetta. Nykyaikana! Millä firmalla ei ole sähköpostiosoitetta? Tai edes mitään palautelomaketta nettisivulla? Oli vain kännykkänumero, mihin sai soittaa kakkutilauksia. Mutta entäs, jos on muuta asiaa kuin kakkutilauksia? Mihin silloin otetaan yhteyttä???

13.4.2006

Banaani-suklaakakku ja shoppailuja

Eilen huomasin, että banaaneja on menossa ylikypsiksi. Pitihän niistä sitten jotain leipoa. Aioin tehdä meidän suosikkikuivakakun, banaani-mantelikakun, mutta huomasin tehdessä, että mantelia ei kaapissa ollutkaan. Korvasin sitten mantelirouheen suklaarouheella, joten siitä tuli sitten banaani-suklaakakku. Ihan hyvää oli, mutta alkuperäinen on kyllä vielä parempaa.

  

Ja sitten sitä shoppailupuolta. Kävin viikolla Norjassa parin yön ajan, ja sieltä tarttui mukaan tällaiset paketit.

 

 Siellä oli marsipaania jos vaikka minkälaista myynnissä, jopa sellaisissa leivinpaperiputkilon näköisissä paketeissa olevia valmiita marsipaaniympyröitä, jotka sitten vaan levitetään suoraan kakun päälle. Nuo suklaakirjaimet ja -lehdet oli minusta tosi kivoja, ja vähän erilaisia mitä täällä. Noita muitahan sitten saa kyllä Suomestakin, mutta ostinpa nyt, kun satuin vähän niillä töin kaupassa olemaan.

Edit: Banaanikakun reseptiä on minulta kyselty, joten tässä tulee ohje meidän perheen mielestä maailman parhaaseen kuivakakkuun:

Banaani-mantelikakku

  • 100 g voita tai margariinia
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 keltuaista
  • 2 rkl hapanta kermaa tai ranskankermaa
  • 2 banaania
  • 1 dl rouhittua mantelia
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 2 valkuaista

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa eri kulhossa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää hapan kerma ja sekoita.

Kuori ja murskaa banaanit ja sekoita niiden joukkoon mantelirouhe. Lisää seos taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaivaamatta taikinaan. Lisää valkuaisvaahto taikinaan varovasti nostellen. Sekoita hitaasti ja suurin ottein.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä kakkua uunissa 200 asteessa n. 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile.

5.4.2006

Muotovuokia

Kategoria: Tarvikkeet

Tässä melkein kaikki minun tämänhetkiset Wiltonin muotovuoat, näytti olevan tusinan verran näitä.

  

Nämä on 6 munan vuokia eli n. 18 hengen kakkuja varten. Vain pallovuoka on selkeästi pienempi, siihen menee 2-3 munan taikina. Sain viime viikolla tekemästäni Nalle Puh -kakusta palautetta, että hyvin riitti 18 hengelle, ja jäi vähän ylikin.

1.4.2006

Hyvä ostos!

Kategoria: Tarvikkeet

Mies kävi lauantaina Prismassa asiakasomistajapäivien kutsumana. Kaikesta käyttötavarasta saisi 15% alennusta. Kysyipä minultakin, olisiko minulla mitään tarpeita, ja olihan minulla. Unelmakakut-kirja!  Katselin sitä ensin lähikaupassa, hinta 44,90. Sitten kirjakaupassa, hinta 43,90. Sitten nettikaupassa, hinta 35,90+postikulut. Laskin, että oli hinta Prismassa mikä hyvänsä, sieltä se kannattaisi alennuksella ostaa. Annoin miehelle ostoslapun mukaan, ja tulos oli erinomainen.

 

Siis lähtöhinta 31,90 ja siitä -15%. Hinnaksi jäi siis 27,12 euroa. Ja on muuten tosi hyvä kirja, ihan perusteos kaikille kakkuharrastajille! Suosittelen!

8.3.2006

Työkalupakit

Kategoria: Tarvikkeet

Jos vaikka aloittaisi tarvikkeista, eli minkä avulla leivon. Tai lähinnä koristelen. Minulla on leivontatarvikkeita monessa eri laatikossa ja kaapissa, mutta näin ensimmäisenä esittelen nuo minun lempilapset, eli kakunkoristelua varten olevat työkalupakit.

(Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi.)

 

Toisen (punakantisen) sain tyhjänä ilmaiseksi tuttavaltani, ja toisen (sinikantisen) ostin puoleen hintaan USAssa asuessani, maksoin siis pakeista (ja pienestä määrästä sisältöä, sinikantisen kyljestä voi yrittää tihrustaa, mitä siihen kuului) yhteensä 25 taalaa, alle 20 euroa. Tietysti olen sinne sitten itse ostellut sisältöä lisää melko reippaasti; oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy ne, mitä siellä päääasiassa on. Näillä pärjää melko pitkälle koristelussa, tykkään näistä tosi paljon!